Yle Urheilun NHL-toimittaja Tommi Seppälä ja asiantuntija Ismo Lehkonen perkaavat tuttuun tapaan NHL-viikon puheenaiheet.
– Yllättävän moni varsinkin Suomessa sanoo vaan, että hei, ootpa lihonut tai jotain tämmöistä. Ja siitä vaan tulee sellainen viha. Ihan samanlaisia ihmisiä ollaan kuin muutkin, Ismo muistuttaa. Hän ...
Stand up -koomikko Ismo Leikola on tottunut tapaamaan fanejaan usein. Nyt hän on alkanut miettiä, pitäisikö käytäntöä muuttaa ...
Yhdysvalloissa asuva koomikko Ismo Leikola on vieraana Efter Nio-ohjelmassa maanantaina 27. toukokuuta. Ismo on aiemmin vitsaillut omissa stand up -esityksissään omasta painon nousustaan, kuten moni ...
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko vaatii rajoja työnantajan tulkintaetuoikeudelle, jotta ...
Kansainvälisesti menestynyt Leikola kertoo usein vitsailleensa keikoillaan ulkonäöstään ja erityisesti lihomisestaan. Sen ...
Vuoden 1978 yleisurheilun EM-kisojen pronssimitalistin vasen puoli halvaantui, mutta nyt Ismo Toukonen toivoo jo kävelevänsä ...
Ankkalammen uimaranta on kesällä normaalisti käytössä. Kaupunginpuutarhuri Ismo Ahosen mukaan veden pumppausta Ruosniemen ...
Viime vuosina Kaskimäki on pelannut HIFK:n riveissä. Menneellä kaudella nuorukainen esiintyi Liigan runkosarjassa 48 ottelussa tehopistein 10+7=17. Pudotuspeleissä kuudessa ottelussa tilille kertyi ...
Asiantuntija Ismo Lehkosen mukaan SM-liigan taso on pudonnut karmeaa vauhtia alaspäin. Hänen mielestään myös harjoittelu on ...